tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kukkakävelyllä

Helteisen päivän kivasti viilenevässä illassa -
kävelimme minä ja koira-ystävä.
Molemmat nuuskien ja pysähdellen, omia
ihmeellisiä tuoksumaailmojamme hämmästellen.
Minä tunnistin kukkivat apilat ja syreenit, ruusut ja monet muut
keskikesän vahvat tuoksut.

Loma on alkanut ja nyt jaksan taas aistia enemmän.
Ei ole kiireitä, vaan voin kulkea rauhassa ja sen matkan, mikä tuntuu hyvältä sillä hetkellä.

Nytkin kuljin pidemmälle, mitä olin aikonut.
Korkosandaalit olivat tosin hieman epämukavat.

Matkalla keräsin pienen kukkakimpun.
Samalla ajatellen lapsuuden leikkejä:
 Tämä kukka oli kauraryyniä, tämä on banaanikukka.
Tässä on pensselikukka.
Muistan kukkasten ominaisuuksia, vaikka monien nimet ovat unohtuneet tai jääneet vieraiksi, toki niitäkin tiedän.
Kun minä olin lapsi leikimme paljon  luonnossa, kokeillen, tunnustellen ja etsien. Maistellenkin, kuten nyt muistin.
Maistelimme suolaheinää, apilan kukkaa, ketunleipää, juuri tätä banaanikukkaa ( mikähän lie se oikeasti on).
Kukaan ei pahemmin kiellellyt, mutta mitään harmiakaan ei tullut.
Isä saattoi kertoa kasveista tai äitikin.
Muistan kuinka ihana leikki oli rapsutella pellot ja ojat maahan, rakentaa tikuista taloja ja aitoja.
Kerran taas keksin, että timotei heinässä on juuri ihan kuin pieni pää. Sitten tein niille vaatteita kankaasta.

Nuorena leikit muuttuivat hieman. Kirjoista ja lehdistä sain ideoita ja niitä mukaillen sitten touhusin.
Kokeilin luonnonkosmetiikkaa, keräsin kasveja teehen yms.,  joskus muka tein voikukkaviiniä, mitähän se nyt olikaan? Kaikeksi onneksi taisi jäädä maistamatta. Nämä olivat omia ideoitani, luomun varhaisvaiheita luulen. Elettiin 80-luvun alun vuosia. Aikaa, jolloin kaikkea ei saanut niin helposti kaupasta, kirpputorejakaan ei pahemmin ollut.
Radio, c-kasetit ja kirjat olivat viihteenä, siinä kuten koko perheen voimin seuratut tv-satjat. Nuoret ja lapset leikkivät pihoilla, metsissä, pihapiirin rakennuksissa, jopa lehmilaitumilla.

Tänään olin myönteisellä tavalla nostalginen.
Rakkaus luontoon on syntynyt oman kokemuksen kautta.
Minulla on ollut tarve mennä ja tuntea se sormissani, muillakin aisteilla.
Kesä on ihanaa aikaa, silloin ulos meno on helppoa, ainakin näin lähietäisyydellä kodista.