Alku...

Juuri kun illan muste levisi hangelle ja yölampun himmeä kukka avautui, minä kuulin tassutusta ulkoa pimeästä ja seinällä häilähti varjo. Ikkunaan koputettiin hiljaa, ja minä tiesin: lumileopardi on tullut kaupunkiin. Sen silmissä on vuorten siniset huiput ja sen kuononpäässä on vuoriston villi kuu. Yhdellä käpälän sivalluksella se pyöräyttää maan vastapäivään ympäri jos tahtoo. Mutta sen ruskeatäpläinen turkki tuoksuu jyrkänteen kukille ja jäälle ja aurinkotuulelle. Se on minun kaveri. Lumileopardi. Leena Laulajaisen runo on hyvä aloitus. Tällaiset runot ovat kuin kuu, aurinko, tähdet, meri ja kaukaiset paikat. Niiden salaisuudet saavat ajattelemaan kaihoten, haaveillen jotain.. ajatuksia,joilla ei ole nimiä. Niiden arvoituksellisuudessa on tuiketta ja lämpöä, mutta myös pimeys ja syvyys. Elämän mielenkiintoinen dualismi.