Sumua

Tänään on ollut hurjan sumuinen päivä.
Aamulla näkyvyyttä oli  tuskin valolamppujen väliä, kun ajelin töihin. Päivälläkin sumu verhosi maiseman työpaikan ikkunasta katsoessa. 


Viikonloppuna oli vielä aurinkoisia hetkiä. Onnekseni sain itseni kiireestä huolimatta kunnon ulkoilulenkille. Ihastelin joen rannan syksyä ja kirkon ympäristöä muutenkin.

 Pitkän tovin vietin vanhalla hautausmaalla, joka oli enemmänkin kuin mustikkametsää. Muutama kivi ja metallinen hautaristi ovat kertomassa tarinaa menneestä ajasta. Maastossa on havaittavissa epätasaisuutta aluskasvillisuuden alla, tästä voi havaita myös, että tämä ei ole ihan pelkkä metsä. Hautausmaan isot puut ja hiljaisuus luovat oman tunnelmansa, vaikka suurin osa tunnelmaa minulla ainakin on omassa mielikuvituksessa liikkuvat asiat.
Mietin, millainen paikka oli silloin kun sinne haudattiin, kun vainajat olivat vielä muistoissa ja haudat merkittyjä. Millainen oli kylä hautausmaan ympärillä?
Tällainen pysähtyminen menneisyyden äärellä on ainakin minulle tarpeellista silloin tällöin.


Hautausmaan jälkeen suuntasin vielä askeleen läheiselle lammelle (pakko oli, vaikka koti ja wc:kin jo kutsuivat minua) . Ehkä tunsin sisälläni joutsenten kutsun, tai siellä ne ainakin olivat taas kerran. Usein käynyt niin, että on tullut vaan kumma halu tuonne lammen suunnalle mennä hassuunkin aikaan, ja sitten kun olen päässyt rantaan, siellä on joutsenia.
Joutsenissakin on tiettyä tunnelmaa. Tämän olen sanonut ennenkin. Ehkä olen sisäistänyt joutseneen liittyviä uskomuksia, sekä tietoja ja tuota kautta virittäydyn näiden lintujen avulla johonkin erilaiseen tunnetilaan. No,onhan se kaunis ja uljas lintu kaikkineen.

Viikonlopulla luin loput kaksi Kiba Lumbergin Memesa-trilogian kirjoista. Lähtökohtani näiden kirjojen lukemiseen oli halu tutustua romanikulttuuriin. Kirjat antoivat tietoa, mutta olivat paljon muutakin.- Ihmisyyden ja ihmisarvon puolesta tärkeitä ajatuksia. Linkitän tähän vanhan artikkelin, jonka luin Kiba Lumbergista.  Siis jos tällainen aihe kiinnostaa, suosittelen näitä kirjoja lämpimästi.

Nyt on jo tiistai, mutta halusin kirjoittaa viikonlopusta. Vähän ikävää, mutta totta, että aktiivisin oma elämä ajoittuu vapaapäiviin, eli viikonlppuun. Työn jälkeen ehdin arjen kotihommia, koiran ulkoilutusta, mutta aika vähän muuta. Hyviä hommia kotityötkin on

Haukiputaan kirkko (1762)

Sisätila: Mikael Toppeeliuksen maalaukset vuosilta 1774-1779.

Kirkon lähellä on vielä kaksi venevajaa. Muutamia vuosi sitten tuossa lähellä oli vielä muutamia vanhoja lahoja kirkkoveneitä

Vanha hautausmaa. Käytössä n. 200 vuotta. Vuoteen 1890 asti.

Kellotapuli (1751)

Tuolla kaukana ne joutsenet uivat...

Joskus vielä saan hyvän kameran ja kunnon kuvan tästä linnusta.

. 

Arkistokäynti

Eilen viimeisen lomapäivän kunniaksi vein itseni keskustaan

ja toteutin pitkäaikaisen haaveen käydä maakunta-arkistossa.
Halusin katsella kirkonkirjoja sukutukimusmielessä.

Yllättävän helppoa se olikin. Mikrofilmattujen aineistojen selaamien ei tuottanut vaikeuksia.
Turhaa olin jännittänyt. Olin joskus arkistokurssilla käynyt ko. paikassa ja minulle oli jäänyt mielikuva vaikeasta asiasta. Ehkä tehtävä jonka tuolloin teimme oli vaikeampi - en kyllä muista enää mitä se koski.
No, nyt sujui kivasti ja henkilökunta oli avuliasta.

Pääsin melko helposti esiäitini Elisabethin jäljille, mutta isälinja jäi edelleen epäselväksi.
Saattaapa olla, että asia ei koskaan selviä. - Eli se kuka oli Elisabethin lasten isä. Toisaalta ei ole väliäkään tuleeko tilanteeseen lisäselvyyttä. Itsessään tämän naisen asuinpaikkoja ja lasten syntymiä ( joita löysin ainakin seitsemän ajalla 1869-1885) oli huikea katsella. Mietin kovasti mielessäni sitä millaista elämää hän oli viettänyt.  Hän avioitui 43 vuotiaana vuonna 1889 miehen kanssa,  joka antoi ainakin nimensä, jos ei geenejään suvulleni.
Tällaisesta linkistä oli apua kun kotona selvittelin mitä oli löytynyt. Sanastoapua täällä.

Arkistossa vierähti nopeasti kolmisen tuntia. Menen sinne varmasti piakkoin uudestaan - niin mielenkiintoista se oli.
Arkiston jälkeen pyörähdin vielä taidemuseossa, mutta koska olin jo nälkäinen en oikein malttanut keskittyä taiteeseen. Pikainenkin käynti tosin antoi sopivasti tunnelmia.

Kaupungin elämää arkiston suunnalta katsottuna.

Alla taidemuseon väriläikkä ja ilon pilkahdus. Voi kuinka kaipaan jo kevättä ja kirkkaampia luonnon värejä elämääni.