Kaikki keinot sallittuja

 Kas kummaa. Silmäni eksyivät tämän blogin sivuille. Ihan kiva asia.

Eipä ihmeitä kokemuksia näin maanantaina. Korona-aikaa eletään valitettavasti edelleen.

Rokotukset ovat edenneet hitaasti, koska rokotteita ei ole saatu Suomeen kovin hyvin. 

Samalla muuntunut ja herkemmin tarttuva virusmuunnos on alkanut levitä. Ei siis kovin 

huikeaa sillä rintamalla. Toki saan olla kiitollinen, että ollaan selvitty terveenä ja järjissään.

Töissä aika normaalia ollut. Vapaa-ajalla hyvin pienet ympyrät. Onneksi voi ulkoilla ja

 sitähän  minä olen kyllä tehnyt. Kävellyt ja pyöräillyt tosi paljon. Olen kyllä tosi iloinen ollut, 

että siihen on aina mahdollisuus. 

Arkeani muutti radikaalisti se, että minulla ei ole enää koiraystävääni. Se ulkoileen nyt 

mielessäni ja toisessa ulottuvuudessa. Todella iso muutos, jonka olen nyt vasta pikku hiljaa 

alkanut ymmärtämään reilu 2 kk aikana. Aikuisiälläni minulla on ollut oma koira n. 29 vuotta. 

Olen ehdottomasti vielä hyvin paljon koiranulkoiluttaja sisimmässäni. Joku osa minussa 

ihmettelee tätä muutosta koko ajan. Ei ole kiire töistä kotiin, ei tarvitse/kuulu asiaan käydä 

ulkona aamulla ensimmäisenä tai illalla viimeisenä. Ei huoledittavaa tässä lähellä, vain minä 

itse. Yritän sopeutua ja pärjätä ilman koiraa. 

Elämää koronan kanssa on ollut nyt aika lähelle jo vuoden. 2.2. 2020 päiväkirjassani oli 

"tavallinen" kirjoitus ja sitten tuli uusi näkökulma mukaan, pooikkeusolot ja huolet. Toisaalta 

tähän on jo tottunut, ei enää jaksa koko ajan seurata uutisointia, vain tarpeelliset. Elämä on 

muokkautunut sen mukaan mitä voi, vaikka  kovin paljoa ei voi. 

Voimme vaan yrittää tehdä elämästämme niin kivaa kuin mahdollista. Moni on löytänyt mm.

 käsityöt uudelleen ja leipominen myös on hyvin suosittua. Minulla näitä em. ei ole juurikaan 

enemää kuin aiemminkaan, mutta silti ymmärrän niiden arvon. Kävelylenkillä rantaan päin 

harvoin on hiljaista.  Ulkoilu on myös  monelle luonteenomainen tapa kompensoida niitä 

harrastuksia, jotka ovat nyt vaikeampia toteuttaa, siksi että moni paikka on kiinni tms. Tällä 

hetkellä onneksi tartuntojen määrä on kotikaupungissani Oulussa lähtenyt laskuun. 

Eiköhän tämä tästä pikku hiljaa helpotu. Siihen asti sinnitellään. Jaksaa,  jaksaa vaan!

Välillä on hankalampaa sietää, mutta kyllä me kestetään.

 Elämä on kuitenkin kaikenkaikkiaan usein ihanaa ja luonto ihmeellistä ihan tällaisenakin 

aikana.

   

Vihreä tuoksu

Helatorstain ja äitienpäivän viikkonloppu oli Etelä-Suomessa mukavan lämmintä säätä.

Monissa yhteyksissä näin kuvia vaalean vihreästä ruohosta ja pienistä lehdistä.
Huikean kaunista se vihreys.

Meillä ei vihreää ollut, vaan kylmää ja sadetta. Melkein jo alkoi turhauttaa tuo sateisuus vapaapäivinä. 

Eilen,  siis äitienpäivänä onneksi oli jo vähän auringon pilkahduksia.

Kävin lasteni kanssa omaa äitiä (ja isääkin:) tervehtimässä ja pääsimme vähän peltotöihin.
Vanhalla puutarhajyrsijällä käännettiin äidin kasvimaa ja perunapelto.
Meidän lisäksemme siellä oli sisareni miehensä ja poikansa kanssa. Yhdessä tekemisen meininki oli taas kerran huippua. Vuosi sitten kaadoimme pihan vanhat hopeapajut, joten pikku talkoot alkavat olla melkein perinteenä.

Touhujen lomassa katselin pientä jokea, joka virtaa vanhempieni takapihalla ja muutakin miljöötä siellä.
Vuosi vuodelta tuo paikka tuntuu minulle rakkaamalta. Toivon, että vanhempani nyt eläkkeellä ollessaan osaavat  iloita pihasta ja omakotitalosta, eikä työmäärä käy vielä liialliseksi. Tämän kevään touhuja kyllä hankaloittaa isän jalka, joka on kipsissä.

Olen ennenkin maininnut kirjailijan Maija Asunta-Johnston. Hän kirjoittaa päiväkirjatyyppisesti eläkevuosistaan pienessä kylässä Unkarissa. Näihin kirjoihin palaan aina silloin tällöin ihan kirjoitustyylin ja arjen kuvausten vuoksi. Omaan eläkeikääni on vielä pitkä aika, mutta
nämä kirjat tarjoavat tunnelman hitaampaa, mutta monipuolista ja mielenkiintoista elämää.
Ehkä tämä on salainen haaveeni tai sitten tämän elämäntavan ajattelukin tuo minulle tavallaan tyytyväisyyden. Nähtäväksi jää saavutanko oman Várbalogin kyläni joskus. :))





Tässä eilisiä tunnelmia kotipaikaltani.

Kylmä sää on aiheuttanut sen, että kasvukausi on  lähtenyt hitaasti liikkeelle.
Tänä iltana kuitenkin sade on lämpimämpää ja oikein tarkasti nuuhkaistessa ilmassa on aavistus vihreää tuoksua.  Aurinkokin pilkistää jopa. Jee, jee.. hihkun mielissäni. Löydän pihalta  pienen keltaiset nupunt kuvattavaksi. Laitan rinnalle kuvan sateiselta pyöräilyretkeltäni. Romu ja roinakin voi ola kaunista omalla tavallaan. Vai voiko?